Sosiaali

Sosiaalisektorin toimijat bloggaavat

Tuloja ja rajoja

Jälleen on se aika vuodesta, kun Kela on lähettänyt opiskelijoille takaisinperintäkirjeet vuoden 2006 tuloihin liittyen. Tätä postia kukaan ei halua, mutta silti Kelan tiedotteen mukaan tänäkin vuonna lähes 42 000 opiskelijaa saa kirjeen. Keskimääräinen takaisin perittävä summa on 1155 euroa, siis noin 2,5 kuukauden opintoraha ja asumislisä (jos saa enimmäismäärän).

Ja tieto lisää tuskaa… Nyt on aika myös laskea viime vuoden tulot, ja palauttaa vapaaehtoisesti liikaa maksetut tuet 31.3.2008 mennessä. Muuten kolahtaa Kelan kirje vuoden kuluttua, kun alkuvuodesta 2009 tarkastetaan vuoden 2007 tulot. Vuodelle 2008 on helpotusta luvassa, kun tulorajat nousivat vuoden alussa. Kuitenkin vielä viime vuoden tuloja laskiessa katsotaan vielä vanhoja, matalampia tulorajoja.

Mutta… Tänä vuonna saa siis tienata edes hieman enemmän, tuettomana kuukautena 1970 euroa ja tuellisena kuukautena 660 euroa. Jos siis nostaa tukea 9 kuukautta, omia tuloja saa olla 11 850 euroa. Ero aikaisempaan on yli 2700 euroa.

Itsekin vimmatusti tuloja ja kaiken maailman rajoja laskien, 
Minna
soposihteeri


6 vastausta artikkeliin “Tuloja ja rajoja”

  1. Vapaaehtoisesti palautettavien tukien viimeinen maksupäivä siis todella vasta maaliskuun lopussa eli 31.3.?

  2. Kyllä vaan, vuoden 2007 tukia saa palauttaa maaliskuun loppuun asti. Tukien pitää siis olla palautettu tuohon mennessä, eli ei ehkä kannata ihan vikaan päivään jättää…

    Kyselin itse asiassa Kelasta, pitääkö asiointipalvelun kautta (jossa voi siis suoraan verkkopankin kautta palauttaa tukia)verkkopankissa maksaessa varautua siihen, että suoritus näkyy viiveellä Kelan tilillä. Lupasivat selvittää asian ja laittaa minulle viestiä, kerron sitten tännekin kunhan selviää.

    Minna

  3. Miten on muuten asian laita (arvopapereiden) verottomien myyntitulojen kanssa?

    Jos myyntitulot jäävät alle 1000 euron, ei verottaja rokottane tästä. Mutta mites Kela ja tulorajat suhtautuvat asiaan?

  4. No niin, nyt olisi vastauksia kysymyksiin.

    Kysyin siis Kelalta asiointipalvelun kautta verkkopankissa maksettavista vapaaehtoisista palautuksista. Sain vastauksen, että 31.3.2008 maksupäivä riittää. Siltikään, jos mahdollista, niin ei ehkä kannata ihan siihen vikaan päivään jättää.

    Ja Petelle lainaus suoraan Kelan nettisivuilta: “Opiskelijan tulona otetaan huomioon tuloverolain (1535/1992) mukaiset veronalaiset pääomatulot ja ansiotulot (myös veronalaiset sosiaalietuudet ja luontaisedut, aikuiskoulutustuki, reserviläispalkka, osuusmaksun korko ja freelancer-palkkiot). Tulona otetaan huomioon myös toimeentuloon tarkoitettu apuraha ja ulkomailla saatu tulo - ei kuitenkaan ulkomaiseen opiskelijavaihtoon tarkoitettuja apurahoja.” Tässä siis puhutaan nimenomaan veronalaisista tuloista, ja Kelahan saa tulotiedot suoraan verottajalta. Eli tämän mukaan sanoisin, että ei vaikuta.

    Tarkemmin voi kysellä myös HSE:n opintotukitoimistosta tai Kelan opintotukikeskuksesta (Kelan nettivuilta yhteystiedot -> opintotukikeskus).

    Toivottavasti auttoi edes vähän.

    Minna

  5. Toisaalta apurahojakaan ei veroteta, mutta ne silti vaikuttaa tulorajoihin.. Toisaalta saakohan Kela tietoja mistään ellei itse kerro saaneensa apurahaa?

  6. 21.2.2008 @ 19.38 lehtoranta

    Pete,

    huomaathan että luovutusvoittojen osalta verovapaata ovat ainoastaan oman vakituisen asunnon, koti-irtaimiston myynistä tulevat luovutusvoitot, sekä pienet luovutusvoitot (joiden luovutus_hinta_ on max 1000 euroa). Eli arvopapereiden verovapaan luovutusvoiton raja ei siis ole 1000 euroa, vaan luovutusvoittosi ovat verovapaita ainoastaan jos olet myynyt arvopapereita (ja muuta omaisuutta) max 1000 eurolla verovuoden aikana.


Jätä vastaus



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute