Sosiaali

Sosiaalisektorin toimijat bloggaavat

Elokuu 2008

Hallitus siirtymässä asumistuen kanssa tälle vuosituhannelle

Vihdoinkin, suuren työn ja tuskan jälkeen, hallitus esittää budjetiinsa puolison tulojen vaikutuksen poistamista opiskelijoiden asumislisästä. Suuri kiitos tästä kuuluu SYL:lle, jossa sopo-toimijat painoivat pitkää päivää saadakseen asian läpi. Onneksi työ ja tuska palkittiin, toivottavasti pääsemme kohta nauttimaan työn tuloksista. Oletus siitä, että opiskelevien nuorten parien välillä toimisi jonkinlainen elatussuhde on nimittäin jäänyt jonnekin kauas viime vuosituhannelle. Valitettavasti allekirjoittaneen kolmen viikon koulutusessio esti KY:n aktiivisen osallistumisen näihin lobbaustalkoisiin, mutta seuraavissa lobbingeissa mekin olemme täysilla mukana.  :)

Jenni, soposihteeri

Rahaa tulee ovista ja ikkunoista…

…tai no ei nyt ihan. Mutta pientä helpotusta opiskelijan arkeen on luvassa opintorahan noustua 259 eurosta 298 euroon 1.8.2008. Tämähän on suorastaan historiallista, opintorahaa kun ei ole korotettu 16 vuoteen.

Mitä sillä sitten saa? 40 eurolla esimerkiksi syö Raflassa 15 kertaa (2,60 euron aterian, jos opiskelija-aterian hinnat nousevat enimmäismäärän myös Amicalla), lataa melkein kaksi kuukautta aikaa matkakortille (Helsingin sisäistä), nauttii 8 drinkkiä Shakerissa KY:n alennuksilla tai käy 6 kertaa YTHS:llä hammaslääkärillä.

Vaikka yleinen hintojen nousu syökin korotuksen todellista vaikutusta opiskelijan talouteen, niin keskitytään kerrankin positiivisiin puoliin. Kyllähän tuolla kuitenkin jotain saa :)

Minna
soposihteeri

P.S. Tämä oli allekirjoittaneen viimeinen postaus tähän blogiin, jatkossa uusi soposihteeri Jenni valaisee teitä soposektorin kiemuroista. Mahtavaa syksyä kaikille!

Jälleenvuokraajan ABC - mitä ainakin pitää muistaa

KY:n asunnoissa asuvat saavat jälleenvuokrata asuntonsa tietyin edellytyksin (esim. vaihdon takia), jotka kerrotaan asunto-ohjesäännössä. Asunto-ohjesäännössä on kerrottu myös muut perusasiat, ja jokaisen KY:n asunnossa asuvan olisikin hyvä ainakin kerran lukaista sääntö läpi. Moneen asiaan löytyy vastaus suoraan kyseisestä paperista.

Tietyt asiat kuitenkin tulevat kerta toisensa jälkeen vastaan, ja kaipaavat selvästi esille nostamista. Tässä siis muutama pointti jälleenvuokrauksesta, jotka tiedostamalla pääsee jo pitkälle:

  • Jälleenvuokraus on sallittu tietyin perustein ilman erillistä hakemusta (ks. tarkemmin asunto-ohjesääntö). Kahteen peräkkäiseen jälleenvuokraukseen täytyy aina hakea lupa, ja tämä koskee myös tilanteita, jossa vuokraa esimerkiksi kesäksi neljäksi kuukaudeksi ja heti putkeen syksyllä kahdeksi kuukaudeksi. Molemmat ovat yksinään sallittuja ilman erillistä lupaa, mutta ajoittuessaan peräkkäin vaativat luvan.
  • Jälleenvuokrasopimus on sopimus jälleenvuokraajan ja jälleenvuokralaisen välillä. KY:n kanssa vuokrasopimuksen tehnyt alkuperäinen vuokralainen on loppujen lopuksi vastuussa KY:lle.
  • Asunnosta saa pyytää vuokraa saman verran kuin KY pyytää. KY:llä ei ole asuntoja sen takia, että tulevat ekonomit voisivat tienata niillä ylimääräistä taskurahaa.
  • Jälleenvuokraus kuluttaa alkuperäisen vuokralaisen viiden vuoden asumisoikeusaikaa. Mikäli et halua kuluttaa asumisoikeusaikaasi, niin tsekkaa asunto-ohjesäännöstä kohta 12. Asumisen keskeyttäminen määräajaksi.
  • Jälleenvuokrasopimuksen kopio pitää toimittaa asuntosihteerille vähintään viikkoa ennen jälleenvuokrasopimuksen alkua (jos vuokraat vaihdon takia, muista liittää mukaan kopio vaihtoonhyväksymistodistuksesta).

Jälleenvuokrauksen sujumiseen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan kannattaa suhtautua vakavasti, sillä jälleenvuokraus sääntöjen vastaisesti on vuokrasopimuksen purkuperuste. Tarkoittaa siis sitä, että KY voi purkaa vuokrasopimuksen yksipuolisesti päättyväksi heti. Irtisanomisaikaa ei tällöin ole.

No niin, nyt kun on maalattu piruja seinille, niin täytyy sanoa, että suurin osa jälleenvuokrauksista sujuu kuitenkin varsin nätisti ja ohjeiden mukaisesti. Kysyä saa aina, ja mielellään etukäteen. Jälkeenpäin setviminen on työläämpää ja monimutkaisempaa molemmille osapuolille.

Minna
soposihteeri



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute